Asiakaslähtöisyys vs. paikallisuus?

Vuoden ensimmäisellä Elämysklubilla tarjottiin makeaa mahan täydeltä, kun asiantuntevat alustajat, Lapin Keittiömestareita edustanut Riitta Jarva ja ravitsemustieteilijä Merja Koikkalainen Rovaniemen AMK:sta, kertoivat ajatuksiaan ruoasta matkailuelämyksenä.

Ruoan valmistuksessa ja sen opettamisessa pitkän uran luonut Jarva kuvasi ravintola-alan tuotannollisia realiteetteja, kuten hintahaarukkaa, logistisia ratkaisuja ja asiakkaan ruokailutottumusten huomioimista. Oli kiva kuulla hänen korostavan positiivista hulluutta jatkuvan ideoinnin voimavarana ja sitä, että elämyksellisen ruokailutilanteen toteuttaminen mietitään loppuun asti.

Koikkalainen, joka on tehnyt yliopistotutkinnon kliinisestä ravitsemustieteestä, puhui yksilön fysiologisista ja syömisen sosiaalisista reunaehdoista. Ruoka on kokonaisvaltainen asia, jossa varsinainen suuhun laittamisteko on vain pieni osa kokonaisuutta. Pelkkää vatsantäytettä se ei luonnollisestikaan näin ole.

Ruoka on muutakin kuin makuelämys

Molemmat keskustelun avaajat herättelivät kuulijoita oivaltamaan ruokaelämyksen moninaisuuden. Olennaista on mm. se, millaisessa ympäristössä ruoka syödään, millaisista raaka-aineista se valmistetaan ja – kuten Sirkku Seppäsen omakohtaisessakin kokemuksessa – kuinka se tarjoillaan. Näin syömisestä on harhaanjohtavaa puhua vain makuelämyksenä.

Pertti Itkosen perättyä tutkimustietoa ruoasta Suomen matkailun vetovoimatekijänä keskustelu kääntyikin ruokaan osana matkailubisnestä. Tuotteistamisessa polttava kysymys on, miten syömisestä, jota ihminen ei millään osaa unohtaa, voidaan tehdä ikimuistoinen elämys? Sari Hännisen, Pihla Väänäsen ja Liisa Eirolan esimerkit ohjelmapalvelu- ja ravintola-alan arjesta panivat miettimään, millaista tarinaa Lapista matkailutuotteilla kerrotaan ja miksi. Eihän Italiassakaan matkaileva vaadi sellaista, mikä ei kuulu sikäläiseen, usein vieläpä voimakkaita aluerajoja kunnioittavaan keittiöön – tai tuskin ainakaan saa pyytämäänsä, korkeintaan toteamuksen: Mamma mia, tu sei matto!

Kansainvälisen matkanjärjestäjän valta

Kenen ehdoilla ruokaa tarjotaan Lapin matkailutuotteissa? Ainakaan joulusesonkina Lappiin saapuvat brittimatkailijat eivät – kansainvälisen matkanjärjestäjän tarjouspyynnöissään sanelemien raamien mukaan – halua syödä lappilaisia herkkuja. Hittituote matkailukeskuksesta ja yrityksestä toiseen on hampurilainen ja ranskalaiset. Siinä mielessä kyse ei ole niinkään siitä, millä asiakkaat täyttävät vatsansa, vaan millä heidän annetaan tehdä se, ja miten. Kristian Sievers mietti, ettei yksilömatkailijan tilanne ole välttämättä sen parempi, kun paikallisuutta korostavia ruokapaikkavaihtoehtoja ei ole paljon edes läänin pääkaupungissa.

Moni mietti, arvostammeko me itsekään riittävästi suomalaista ja lappilaista ruokaa. Pitkän linjan keittiöammattilainen Terttu Tervaniemi katkoi siipiä tällaisilta ajatuksilta toteamalla, että monen oman arvonsa tuntevan, lappilaisen ravintolan pöydät notkuvat kyllä lähiruokaa, sekä paikallisia erikoisuuksia että legendaruokia, mutta mitä jos ulkomainen asiakas ei sitä haluakaan.

Voisiko ratkaisuksi lappilaiselle ruokakulttuuriliikkeelle osana matkailun kehittämistä esittää tuotteistamista? Uskon, että tilanne voisi muuttua, jos ruoka ei aina keskeyttäisi ohjelmilla täytetyn päivän aktiviteetteja ja niihin ladattua tarinan kerrontaa vaan rytmittäisi kokonaisvaltaista kohdekokemusta osana sitä. Tällöin ruokailemiskokemus voitaisiin rakentaa samankaltaisilla merkityssisällöillä kuin monet ohjelmapalvelut, kuten Soile Veijola esitti.

* Millaiset mahdollisuudet Lapilla on vahvistaa asemaansa ruokamatkakohteena?

* Onko utopistista ajatella, että matkanjärjestäjille lähetettävissä pakettitarjouksissa lappilainen ruoka näkyisi voimakkaammin tulevaisuudessa?

* Millaisia ratkaisuja voitaisiin löytää ongelmaan, että ruoan jakeluportaiden lukuisat välikädet nostavat gourmet-annoksen hintaa loppuasiakkaalle, matkailijalle?

Mitä mieltä sinä olet?


Kiitos mukana olleille!

. m i k a .