Elämänkaarituotteita, sienijuttuja ja myötätuntomatkakohteita

Syyskuun Elämysklubilla punnittiin toisinajattelua ja valaistiin esimerkkejä toisin toimimisesta. Slow Life’ssä eli tuttavallisemmin leppoistamisessa on kyse vielä tällä hetkellä vastavirtaan uimisesta, mutta Mirja Nylanderin ja Margit Sjöroosin kaltaisten alustajien ja asiasta kiinnostuneiden kommentoijien johdolla pyörteet voivat kääntyä myötäisiksi.

Kohti onnellisuutta

Sjöroosin vasta julkaistu kirja myötätunnosta jatkaa hänen Stress Free Area® -suunnittelukonseptinsa linjoilla. Myötätunto voi auttaa siirtymisessä onnellisuuden aikakauteen, mutta vielä teknologia-, toiminta- ja älypainotteisuus tuntuu jylläävän. Tällöin myötätunnolle tai muille terveyttä edistäville, yhteisöllisyyttä ruokkiville tunteille ei ole aikaa. Pelkoa, vihaa ja häpeää voi käsin kosketella kaikkialla. Marc Gobe’kin on kiteyttänyt globaalit voimat kahteen, pelon ja toivon markkinoihin. Pelko kaataa unelmia, mutta toivolla voitetaan presidentinvaaleja.

NOKIAkinhan stressaa vielä kovasti älypuhelimensa menekkiä, mutta ne saavat ihmisen loppujen lopuksi tuntemaan itsensä tyhmäksi. Miten olisi maailman hitain kännykkä…tai Euroopan hitaimmat liukuportaat, joissa ehtii olla myös empaattinen? Ehkä molemmissa on kyse loppujen lopuksi ihmisten rajahakuisuudesta, turvallisuudentunteesta, varmuudestakin.

Leppoisuus immeistä ihteään – ei takkina päälle

Nylanderin mielenkiintoinen liiketoiminta pyörii leppoisen elämän ja sen mahdollistamisen, leppoistamisen, ympärillä. Hän kertoi vahvoista metsäläisyyden ja talonpoikaisuuden juuristaan ja elämänfilosofiastaan, joka savolaiseen tapaan kiteytyy aavistuksen vänkkyrässä puukynässä. Elämänusko, ilon kautta oppiminen, innostuneisuus, vaikeuksien voittaminen, hyvyyden kierre, yhdessä tekeminen… Elämänhallinnan, ja samaan tapaan liiketoiminnan, arvomaailmat ponnistavat omista lähtökohdista, jolloin ne ovat uskottavia. Kokeilkaapas metsäkellintää!

Tärkeää on olla oma itsensä, harjoituttaa elämisen taitoja – oppia tuntemaan yhdessä. Leppoistamisesta kumpuavat tuotteet näyttäytyvät elämänkaarina, kokonaistarinoina.

Huutaako raha, vastaako metsä?

Miten myötätunnosta, yhteisöllisesti hyvästä elämästä ja rahatalouden aikaansaaman kiireen haastamisesta voi tehdä liiketoimintaa? Voiko dolce far niente ylipäätään maksaa? Eikö se jopa sodi sen ydintä vastaan? Vai kertooko se sitäkin enemmän globaalista status quosta, jossa elämme, kun ihmisten pitää maksaa päästäkseen irti kahleista tai omaksuakseen toisenlaisen elämäntavan? Kuten Milan Kundera filosofoi, olemisen keveys voi kääntyä sietämättömäksi, kun ihminen huomaa merkityksettömyytensä, pienuutensa.

Sisäiseen rauhaan on siis vielä matkaa, eivätkä leppoistamisen taidot ole ikinä valmiita. Tämä antaa tietenkin runsaasti myös matkailutuotemahdollisuuksia. On tärkeätä muistaa, että vaikka asiakkaalle luodaan mahdollisuuksia rauhoittumiseen ja rytmin tasaamiseen, yrittäjä ei saisi jäädä mättääseen makaamaan. Toimintaa tulisi kehittää koko ajan, verkostoitua, saada osaavia työntekijöitä ja hankkia ja käyttää asiakastietoa. Sitten tullaankin tilanteeseen, jossa lomia jonottavat juuri ne matkailuyrittäjät!

Voisiko rauhallisesta, pimeästä ja hiljaisesta Lapista tulla kaupungistumisen, lisääntyvän melusaasteen, kiihtyvän elämänrytmin ja yleisten unihäiriöiden myötä vaikka nukkumistalouden edelläkävijä?

Onko leppoistamisen liiketoiminta eettistä?

Suomen ensimmäinen myötätuntomatkakohde tekee jo tuloaan…mikä voisi olla Lapin ensimmäinen sellainen? Kenties Lappi itsessään?

Millaisia esimerkkejä on olemassa siitä, että teknologia vapauttaa aikaa muuhun, esimerkiksi leppoistamiseen?


. m i k a .