Työntekijän hyvinvointi edellyttää arvokeskustelua ja rakennemuutosta

Matkailutyöntekijän hyvinvointia pohdittiin Elämysklubilla varsin naisvaltaisella väellä. Torstaina 24. helmikuuta neljännen klubivuoden käynnistäneessä tilaisuudessa alustivat Doriksen ja Amarillon ravintolapäällikkö Anne Pallari ja PAM:in aluetoimitsija Minna Eskelinen. Aktiivinen ja valveutunut yleisö komppasi ja haastoi vahvoilla näkemyksillään ja arjen kokemuksillaan. Blogi-isännälle tilaisuus tuntui herättävän ehkä enemmän kysymyksiä kuin tarjoavan aukottomia vastauksia.

Punaisesta vihreään ja yhteisymmärrykseen

Pallari kertoi muun muassa siitä, miten hän kuusi vuotta sitten sai nuorena esimiehenä pian eteensä punaista hälyttäneet työtyytyväisyyden mittaustulokset. Nyt tulokset ovat vihreät. Iso osansa on Sokoksen ketjulla, mikä paitsi antaa esimiehelle välineitä vahvistaa osaamistaan myös vähentää sesonkivaihteluita.

Työntekijän hyvinvoinnissa tuntuvat painavan ainakin työn mielekkyys, työporukan yhteishenki, vuorovaikutus, mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä, sekä luonnollisesti myös työtuntien määrä, työsuhteen vakaus, mahdolliset työsuhde-edut ja palkka.

Riittävätkö yhteisymmärryksen rakentamiseen sinänsä selkeät värikoodit: punaisesta vihreään? Peittävätkö ”liikennevalot” helposti alleen esimies–alaissuhteiden laadun ja työntekijöiden kokemuksen? Innostuisiko joku vertailemaan esimerkiksi esimiesten ja työntekijöiden hyvinvointi- ja ihmiskäsityksiä?

Tietoisuudesta toimintaan

Eskelinen korosti sekä työntekijöiden että työnantajien järjestäytymistä. Yleensä järjestäytynyt työnantaja hoitaa asiat hyvin – tai ainakin hänellä voidaan olettaa olevan riittävästi tietoa siihen. Eskelinen on kuitenkin saanut todeta työnantajia löytyvän Lapinkin matkailualalta moneen lähtöön. PAM:issa kannustetaan työntekijöitä aktiivisuuteen, mutta onko vaikutuskanavia riittävästi? Tietoisuus ei ehkä sinänsä johda mihinkään, vaan tarvitaan uusia rutiineja. Tiedon ja toiminnan välimaastosta löytyvät ainakin tahtotila, arvomaailma ja näkemyksellisyys.

Ollaanko matkailualalla liian hätäisiä, kun ei malteta panostaa henkilökunnan hyvinvointiin, joka heijastuisi suoraan asiakaspalveluun? Ovatko epäkohdat paikannettavissa työnantajiin, yksittäisiin esimiehiin, työntekijöihin vai yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Entä millaista esimerkkiä ministeriöt näyttävät työmarkkinoille?

Elämystalouden lupaus?

Tilaisuudessa oli aistittavissa vahva viesti rakenteellisesta muutostarpeesta ja arvokeskustelusta. Voitaisiinko hyvän tai huonon yrityksen kilpailukykyarviointeihin liittää myös työntekijöiden huomioiminen, osallistaminen ja hyvinvointi?

Mikä on asiakkaan kokemusta korostavan elämystalouden lupaus työntekijälle? 1900-luvun alussa Henry Ford tuskaili tuotantokustannusten kanssa ja mietti, miksi hänen pitää palkata koko työntekijä, kun hän tarvitsee vain hänen kätensä. Tietotaloudessa katse on siirtynyt ylemmäksi. Esimerkiksi Jorma Ollila selitteli syksyllä 2010 YLE:n keskusteluohjelmassa sitä, miten NOKIA:ssa on kyllä osaamista, mutta aivot ja kädet pitäisi saada paremmin ”oikeille paikoille ja sopiviin tehtäviin”. Paitsi osaamisen johtamisesta tämä kertoo myös ihmiskäsityksestä.

Voisiko matkailuala johtaa elämystalouden ja koko työelämän tilanteeseen, jossa työntekijää kohdeltaisiin kokonaisvaltaisena ihmisenä? Toisaalta, jos matkailualalla myydään petejä, ruokaa, kuljetusta ja ohjelmia – eikä esimerkiksi elämyskokemuksia – ei työntekijällä ole kovinkaan suurta roolia tuossa paletissa. Sen sijaan jos toimitaan vuorovaikutus- ja vieraanvaraisuusbisneksessä, jalostusasteen nostaminen on edellytys!

Mitä mieltä sinä olet?


. m i k a .