keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Epätyypillisen eksoottista työtä

“Voiko Lapin talvimatkailua olla ilman lunta?” Näin alkaa Lapin yliopiston dosentin, sosiologi Jarno Valkosen kirjoittama kirja Palvelutyön taito. Vuonna 2006 lumeton joulu oli todellisuutta, josta selvittiin keinotekoisella lumetuksella. Vai oliko sittenkään kyse vain lumettamisesta?

Syksyn viimeisellä Elämysklubilla tupa oli viimeistä istuinta myöten täysi, olihan keskustelun aihe herkullinen: safarioppaan työ. Työ, jota pidetään yhtä aikaa eksoottisena ja epätyypillisenä.


Persoonaa peliin vai ei sittenkään?


Perinteisesti ajatellaan, että persoonallisuus on safarioppaan hyve. Kyseessä ei kuitenkaan ole persoonallisuuksien luvattu ala, Valkonen väittää. Päinvastoin, safarioppaan on osattava asettua työn asettamien vaatimusten rooliin.

Asennetta vaatii myös suhtautuminen vallalla olevaan käsitykseen safarioppaan työn maskuliinisuudesta, vaikka työtä tekevät sekä miehet että naiset. Ns. neutraali safarityyli on karskia miehisyyttä. Pitääkö tytön siis heittäytyä äijäksi ollakseen uskottava?

Safarioppaan on sisäistettävä mistä matkailussa on pohjimmiltaan kysymys: matkailijan toiveiden ja tarpeiden tyydyttämisestä. Tilannetaju ja asiakkaiden lukeminen nousevatkin taitoina arvoon arvaamattomaan. Tarinankerronta on taito, jolla pelastetaan moni tilanne etenkin silloin, kun olosuhdetekijät eivät toimi, lumi puuttuu tai esteri suo antejaan.

Kyse ei siis ole mikä tahansa työ, vaan työ, jossa oppaalla merkittävä rooli siinä, millaisen kokemuksen asiakas saa. Siitä huolimatta oppaan työn arvostus ei näy ainakaan palkkakuitissa. Klubilla kysyttiinkin: Mitä on laadukas asiakaspalvelu ja miten on mahdollista tuottaa ikimuistoisia kokemuksia asiakkaalle, jos kukaan ei ole valmis siitä maksamaan?

Voiko safarioppaana luoda uraa?

Vaikka safarioppaan työtä pidetään seksikkäänä, ammattitaitoisen ja sitoutuneen henkilökunnan saaminen ei ole itsestään selvyys. Valkosen kirjaa kommentoinut Tunturi-Lapin Työ- ja elinkeinotoimiston Tunturiosaaja-hankkeen projektipäälliikkö Niina Uusimaa korostikin sitä, että työn ja työntekijän arvostus ovat kilpailutekijä ja kehotti ottamaan mallia Espanjasta, jossa alaa arvostetaan valtion tasolla ihan toisella tavalla kuin Suomessa.

Samalla tavalla kuin matkailija on siirtynyt matkatoimiston tiskiltä nettiin, myös safarioppaan hommia etsitään nykyisin työvoimatoimiston sijasta Facebookista, jossa tiedetään myös kertoa, missä työntekijä saa arvoisensa kohtelun.

Myös toinen kirjan kommentoija, matkailuyrittäjä Lauri Temmes peräänkuulutti sitä, että tehdystä työstä pitää maksaa kunnon korvaus. Työvoiman saatavuus tulee olemaan suuri haaste tulevaisuudessa. Kittilässä mennään jo nyt mieluummin töihin maan alle kuin keväthangille, Temmes muistutti.

Temmes kehotti jokaisen, joka suunnittelee matkailualan koulutussisältöjöjä lukemaan Valkosen kirjan, jotta tulevaisuudessa opetettaisiin asioita, ennemminkin vastaavat kuin sivuavat todellisuutta.

Voiko safarioppaana sitten luoda uraa? Matkailua pidetään ns. läpikulkuammattina, jossa neljännen sesongin oppaat ovat jo konkareita. Koska työn sesonkiluontoisuuden vuoksi harvalla yrityksellä on vara palkata oppaita ympärivuotisesti, pakotetaan nämä monesti ryhtymään yrittäjiksi, joilta palveluita ostetaan sitten jos ja kun niitä tarvitaan.

Heräsi myös kysymys siitä, sopiiko vakituinen opastyö lappilaiseen elämäntapaan? Viekö hillasuo ja hirvenmetsästys voiton opaskeikoilta?

Klubi-illan yhteenvetona todettiin, että Suomessa matkailuun suhtaudutaan yhtä aikaa heppoisasti ja vakavasti. Turvallisuuteen, laatuun ja markkinointiin panostetaan, mutta itse työn tekijä jää monesti vähemmälle huomiolle. Elämysten tuottaminen on työtä, josta pitää maksaa rahaa.

Elämysklubi-tiimi kiittää syksyn klubi-iltojen osallistujia!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Löysin tämän post aikaisemmin tänään taas toimistossa Erittäin hyödyllinen lähetti linkin itselleni ja todennäköisesti kirjanmerkki se, kun teen sen kotiin